Minä, Pera
Olen 1962 syntynyt suomalainen mies, kahden aikuisen tyttären isä, avopuoliso, ihminen tavattavissa terapeutti, valmentaja, työyhteisösovittelija, yrityskummi ja auttaja/palvelija. Elän elämäni parasta aikaa.
Vuonna 2006 elämäntilanteeni pakotti minut kysymään itseltäni kuka minä olen ja mitä haluan elämältäni. Päädyin hakemaan näitä vastauksia Tommy Hellstenin Ihminen tavattavissa terapeutti -koulutuksesta. Neljän vuoden syväsukellus itseeni ja omaan menneisyyteni avasi minulle uusia näkökulmia; se myös toi varmuuden siitä, että toisten ihmisten hyvinvoinnin lisääminen on loppuelämäni tehtävä.
https://ihminentavattavissa.fi/
Kouluttautuminen
Kouluttautuminen ihmisyyden ja hyvinvoinnin eri osa-alueille on antanut minulle upean mahdollisuuden tutustua itseeni ja valmiudet auttaa muita samalle polulle. Tärkeimpänä kouluna pidän kuitenkin elämänkoulua. Uskon, että voin oman elämänkokemukseni ja kohdattujen haasteiden kautta auttaa muitakin löytämään tiensä läpi kasvuprosessien.
Urheilutausta
Omalla urheilu-urallani yletyin jääkiekossa SM-liigaan, pelasin HIFK riveissä. En kuitenkaan vakiinnuttanut paikkaani auringossa. Minulla oli riittävät fyysiset ominaisuudet, taidot ja pelaaminen olisivat riittäneet. Ominaisuudet jotka puuttuivat hyvä itsetunto ja rohkeus pelata taitojeni tasolla. Tekojeni tastalla vaikutti vahvasti pelko ja häpeä kaikkine oireineen.
Nykytilanne
Tänään tiedän, että niitä ominaisuuksia on mahdollista harjoittaa siinä missä fysiikkaa ja lajitaitojakin. Työni urheilijoiden mentaalivalmentajana pohjautuu omaan jääkiekkoilijan ja valmentajan uraan. Asiakkaitani ovat urheiluun tavoitteellisesti suhtautuvat ammattilaiset tai amatöörit. Lajeista edustettuna on golffarit, jääkiekkoilijat, nyrkkeilijät, judokat, salibandy pelaajat, sekä eri lajien valmentajat.
Intohimoni ja työni on auttaa ihmisiä menestymään omassa elämässään. Työni ihmisten parissa perustuu kahden keskiseen luottamukseen arvostukseen ja kunnioitukseen. Näiden elementtien kautta pyrin vastavuoroiseen vuorovaikutussuhteeseen, jossa asiakas tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Minulle asiakas on aina ensisijaisesti ihminen. Työni ydin on ihmisten kohtaaminen.
Tekemiseni
Tekemiseni ihmisten parissa Olen viihtynyt hyvin koko työurani tehtävissä joissa olen saanut olla tekemisissä ihmisten kanssa. Punaisena lankana on kulkenut kokoajan kehittäminen, paremmat tulokset. Olen saanut tehdä työtäni erilaisissa yhteisöissä jopa monella eri alalla. Kaikki ne kokemukset hyvät ja huonot ovat, nyt eväinä repussa.
Nimikkeitä joiden alla olen työtäni tehnyt. Nuoriso-ohjaaja, Jääkiekkovalmentaja, Valmennuspäällikkö, Henkilöstöpäällikkö, Myyntipäälikkö, Ostaja, Ajanhallinan kouluttaja, Kehitysjohtaja, Työyhteisövalmentaja, Toimitusjohtaja, Puheenjohtaja.
Luottamustoimia on kerytynyt useiden yhdistysten hallituksissa. Keväällä 2020 käydyn HHJ kurssin myätä on avautunut myös näkymä yrityksen hallitus työkentelyyn.
Yrittäjyys
Vuodesta 2008 olen toiminut yrittäjänä. Yrittäjänä on koko ajan kehitettävä omaa osaamistaan, se on nykyään elinehto. Kurssitan, kouluttaudun, tutkin ja ihmettelen uusia asioita päivittäin, jotta minulla olisi tarjottavaa asiakkailleni. Opin myös päivittäin omilta asiakkailtani, olen työssäni istunut satoja tunteja kahden kesken asiakkaideni kanssa, Kaikki ne tarinat auttavat myös minua kehittämään itseäni ja ammattitaitoani. Olen utelias löytämämään uusia työvälineita ja tapoja auttaakseni asiakkaitani heidän omissa haasteissaan. Kuten sanonta kuuluu vierivä kivi ei sammaloidu.
Itsestä huolehtiminen on osa elämääni ja on minun vastuulla. Minulla ei ole erikseen työtä ja vapaa-aikaa. Molemmat ovat osa elämääni. Liikuntamuodoista nyt lähellä sydäntä ovat murtomaahiihto, pyöräily, golf sekä lihaskuntoharjoittelu.
Mediassa
- KooKoon valmentaja Janne Juppo on kärsinyt kolme burnoutia – ”Sain erityisherkkyystestistä pistettä vaille täydet” | Urheilu | Kouvolan Sanomat
- Ihminen tavattavissa, osa 68: Isiemme tunneperintö – Ihminen tavattavissa | Tommy Hellsten -instituutti | Podcast on Spotify
- Ihminen tavattavissa, osa 84: Mitä johtajuus oli ja mitä johtajuus on tänään? – Ihminen tavattavissa | Tommy Hellsten -instituutti | Podcast on Spotify
- HR Legalin Tampereen toimiston avajaiset Pertti Ratilainen luottamus ja kuinka sitä rakennetaan. – YouTube
- Päät kuntoon Pirkanmaalla – Pertti Ratilainen auttaa Kankkonen & Numminen Golf Akatemian pelaajia – Golfpiste.com
- 7: Psykologinen turvallisuus ja terve työyhteisö – Ideakahvit | Podcast on Spotify
- Vaiettu asia yhdisti Wayne Gretzkyä, Matti Nykästä ja leijonamestaria – voiko erityisherkkyys olla vahvuus? – Urheilulehden parhaat – Ilta-Sanomat
- Ihminen tavattavissa, osa 20: oma psykologinen kasvu johtajana • Ihminen tavattavissa | Tommy Hellsten -instituutti (spotify.com)